Lupausten lunastus VOL 1.

Aika rientää ja niimpä on aika alkaa lunastamaan tekemiäni blogi-lupauksia. Aloitan tästä helpoimmasta.

------>http://www.youtube.com/watch?v=sS6Ta6SrTHs&ob=av3n

Kuunteleppa biisi ja kato kuvat. Ja kuvat on epäjärjestykssä, sieltä täältä ja osa jopa kehnoja otoksia, mutta yritys on hyvä ja ajtus on tärkein, muista se!

Yksi lupaus lunsastettu, kaks jälellä. Vai muistaako joku niiden kahden lisäksi sellaisia lupauksia mitä mää en muista?

Pappadaduda ja hyvää maanantaita kaikille!

Vuoren vallottajat

Koreaa pohjosesta etelään ja itään reissatessa olen havainnut tämän maan olevan täynnä vuoria. Google varmistaa mun havainnon oikeaksi kertomalla, että peräti 85 prosenttia Etelä-Korean pinta-alasta on vuoristoaluetta. Siitä huolimatta tässä kolme kertaa Suomea pienemmässä maassa asuu 50 miljoonaa ihmistä. Se tarkottaa, että asutuilla alueilla väentiheys on aivan huima, senkin olen havainnut. Google varmistaa, että Seoulissa väestötiheys on rapiat 17 000 asukasta/per neliökilometri. Vertailun vuoksi Suomessa sama lukema on rapiat 17.

Seoulinkin maisemia kaunistaa sen ympärillä ja keskellä kohoavat vuoret. Eipä oo ihme, että korealaiset on kiipeily- ja patikointikansaa. Erityisesti ruska-aikaan vuorilla riittää vallottajia ihan ruuhkaksi asti. Minustakin on tullut ihan patikoija, mulla ei vaan oo patikointikenkiä! Patikointi-bisnes kukoistaa Koreassa ja ihan varppina jokaisella korealaisella on pro-kengät, -lakki, -takki, -hanskat, -reppu, -housut ja tietysti pro-keppi. Minä uhosin ekalla kerralla, että eihän tämä vuoren ylös käveleminen mitään välineurheilua voi olla. Kuitenkin viimeisimmällä kerralla juoksulenkkareilla, jyrkkää kalliota, köyden varassa alas luistellessani jouduin myöntämään, että pointtinsa patikointikengilläkin. Tuolloin mulla oli jo pro-lakki päässä ja -hanskat käessä. No, mielipiteet voi muuttua!

Sillon alkumatkasta käytiin Korean korkeimmalla huipulla Jejulla. Sen jälkeen on käyty Seoulin korkeimmalla ja muutamalla muulla pienemmällä huipulla. Se on ihan mahtavaa, kun ensin on kävelly jyrkkää rinnettä mettän keskellä vaikka useamman tunninkin ja sitten yht'äkkiä eteen avautuu loputon suurkaupunkimaisema. Sitä maisemaa tuun varmasti kaipaamaan. Ja patikointia ja vuoria. Ja Mariaa patikointikaverina. Ja hyviä eväitä.

Nämä kuvat on viime reissulta Bukhasanin luonnonpuistosta, Seoulin korkeimman vuoren vallotuksesta. Sää oli aivan kirkas ja niin jäätävä, että matkalla syötiin jopa jääpuikkoja yhestä vesilähteestä.

Nokka jäässä, nokka kohti korkeauksia.

Tie on kivinen.

Lehdetkin ovat jo pudonneet puista.

Viimeinen rutistus. Ylös suht iisiä, alas hankalampaa.

Maria tuulettaa!

Hobitilla hampaat kalisee!

Kamerasta oli akku loppumassa, piti paniikissa räpsiä maisemakuvia.

Tämä taisikin olla sitten viimeinen räpsäys, hirmu hyvä kuva. Joskus tosissaan toivon, että oisin pakannu mukaan Riitun tai Minnan, niin kehtais jälkeenpäinkin palata näihin kuviin ja näytellä vaikka muillekin. No, ei auta muu kuin taltioida tapahtumat ja maisemat mieleen ja väritellä niitä sitten sopivasti muistoiksi ja kertomuksisksi, meneehän se niinkin.

Tässä kaikki tällä kertaa! Terveisin TJ22!!

Kimchin tekoa

No mitä ne korealaiset yleensä syö? No vastaus on kimchiä. Kimchiä aamulla kimchiä illalla, kimchiä alkuruuaksi, kimchiä pääruuaksi. Kimchiä, kimchiä, kimchiä! Nyt on se aika vuodesta, kun korealaisissa kodeissa tehdään seuraavaksi vuodeksi koko perheen voimin kimchiä. Kimchi säilötään sille tarkoitetussa kimchijääkaapissa. Kimchin maku muuttuu vanhetessaan ja jotkut tykkäävät tuoreesta kimchistä, jotkut taas vanhemmasta. Sitä varten jääkaapista voikin löytyä jopa viis vuotta vanhoja vuosikertoja. Nam!

Me saatiin osallistua kimchin tekoon yhessä ihanassa korealaisessa perheessä. Tämä oli ehottomasti yks parhaista kokemuksista minun koko koreassani tähän asti.

Syödään ennen töitä. Tässä on oikeen perinteinen korealainen illallinen. Punaiset lautaset ovat kimchiä, uudempaa ja vanhempaa.

Osaan syyä puikoilla oikeaoppisesti ja istua risti-istunnassa ja hymyillä vaikka selkään sattuis. No ei oo palijoa ees sattunu viime aikoina :)

Ainekset: kaalta, chilistä soosia tämän perheen reseptillä, sipulia, simpukoita, retiisiä, yrttejä jotain ja sen semmosta.

No sitten ei muutako hommiin. Retiisiä suikaleiksi, homma hoituu!

Maria aloitti sekoittamalla soosin. Sotkusta hommaa!

Kun soosi on sekaisin, otetaan suolattu kaalin puolikas ja sivellään siihen soosia lehti lehdeltä.

Näin juuri!

Työnvalvoja seuraa oikeassa reunassa silmä kovana. Ohjeita tuli kipakalla korealla aina vähän väliä. Hänen reseptillään tehtiin, joten ei auttanut mukista.

Ja valmista tuli!

Saatiin omatekoista kimchiä myös kotipakettiin, varmaan yhteensä nelisen kiloa. Katotaampa ehitäänkö tuhota se näiden reilun kolmen viikon aikana vai pitääkö sitä tuua vähän kotia tuliaisena. Halusikko nää Pertsa saaha täältä uusia makuja ja ideoita ruuanlaittoon? Kimchistähän vois tulla meijjän uus bravuuri pitsan ja nachojen rinnalle!! ;)

DMZ

ÄÄÄ, mää oon niin jäljessä tän blogin kirjottamisessa. Nyt on tapahtunu niin paljon kaikenlaista mistä haluaisin kirjottaa mutta en oikein ehdi. Tai no ehdi ja lehdi. Ehtisinhän oikeasti, mutta päivä päivältä tuntuu hankalammalta alkaa kirjoittamaan vaikka viikon vanhoista asioista, kun uudet ja tulevat tapahtumat ovat jo pinnalla. Onneksi oon kirjottanut aika paljon vihkoon, niin muistan ainakin sitten myöhemmin mitä tuli tehtyä. Nyt aloitan helposti lätkimällä tänne vähän kuvia..

Viikko sitten perjanataiaamuna hypättiin Maijan ja Maria kanssa Dae Inin auton kyytiin ja suunnattiin rajalle, på gränsen. Matkaa Seoulista on noin 50 km. Olin oottanu sinne menoa koko täällä oloajan. Oon pumpannut itteni täyteen Pohjois-Korea-tietoutta, jotenkin siitä on melkeen tullut mulle pakkomielle. Vähän hullua, mikä niissä kauheeksissa oikeen kiehtoo? En tiiä, mutta mua aivan jänitti kun päästiin paikalle. Tämän lähemmäs Kim Jong Iliä ja hänen utopiaansa ei normikeinoilla, normijamppa pääse.

Demilitarized zone on noin 2km rajan molemmin puolin ja sinne saavuttaessa täytyy todistaa henkilöllisyytensä ja vaihtaa mahdollinen oma auto turistibussiin. Bussin ikkunoista näkkyy sotilaita, mettää ja piikkilanka-aitoja. Piikkilankoja ei kannata lähtä ylittämään, sillä mettä on miinoitettu. Mielessä kiehu jotenkin niin, että vaikka mitään erikoista ei tavallaan näkynytkään niin kaikki kohahdutti ja hämmästytti. En oikeen osaa selittää tunnetta.

Tässä on Maria ja Dae In aamukahvilla Demilitarized zonen sisäpuolella, turistibussissa. Tutustuttiin Dae Iniin vähän sattumalta ja hänestä tulikin meille loisto-opas ja hyvä ystävä. Hän lopetti juuri kaksivuotisen asepalveluksensa, josta suurimman osan hän suoritti rajalla ja puoli vuotta Afganistanissa. Hänen tietoutensa ja kokemustensa ansioista saatiin tästä rajavierailusta kaikki mahdollinen irti.

Ihan ensiksi nähtiin hätkähdyttävä videonpätkä, joka kertoi korean sodasta ja DMZ:n nähtävyyksien historiasta. Sitten mentiin käymään tunnelissa kolme, joka löydettiin 1990. Se on yksi viidestä pohjoisen sotilaiden sodan jälkeen rakentamista tunneleista. Tämän kyseisen kautta 10 000 sotilasta olisi voinut ylittää/alittaa rajan tunnissa. Käveltiin tunnelissa, 80 metriä maan alla niin pitkään kunnes eteen tuli seinä. Seinän toisella puolella on pohjoinen ja sinne meillä ei ole mitään asiaa. Tunnelissa ei saanut kuvata.

Pohjois-Korea tähystyspaikalta. Tämä kuva on ainoa, joka ehdittiin ottaa ennen kuin vartija hoksasi kieltää kuvaamisen. No aika samalta tuo näyttää kuin eteläkin. Sää sattui olemaan sopivan ankea, liian aurinkoinen sää ei olisi sopinutkaan tunnelmaan eikä mielentilaan.

Rauhan kello.

Etelä-Korean pohjoisin juna-asema. Raiteet menevät rajan yli, mutta junien ja matkustajien sijaan asemalla vierailee vain tällaset hölmöt turistit. Ehkä vielä jonakin päivänä tältä asemalta voi ottaa junan pohjoseen, saa nähdä.

Juna-asema

Aseman pojat.

Ei oo ruuhkaa.

Not the last station from the South, But the first station toward the North

End of separation, beginning of unification

Keltasen viivan sisäpuolelta saa ottaa kuvia, mutta lähempänä kuvaaminen on kielletty.

Visiitistä jäi käteen suhteellisen vähän kuvia, mutta paljon ajatuksia ja mietittävää. Jos vähän yksinkertaistaisin, vetäisin mutkia suoriksi ja kiteyttäisin kliseisesti: On lottovoitto syntyä Suomeen.

Ja niin joo, se on lauantai. Täytyykin pistää lotto vetämään! Veikkaus.fi mahdollistaa lottovoittajan lottovoiton missä päin maailmaa tahansa. Jajajaa!