keskiviikko 30. marraskuuta 2011

Vuoren vallottajat

Koreaa pohjosesta etelään ja itään reissatessa olen havainnut tämän maan olevan täynnä vuoria. Google varmistaa mun havainnon oikeaksi kertomalla, että peräti 85 prosenttia Etelä-Korean pinta-alasta on vuoristoaluetta. Siitä huolimatta tässä kolme kertaa Suomea pienemmässä maassa asuu 50 miljoonaa ihmistä. Se tarkottaa, että asutuilla alueilla väentiheys on aivan huima, senkin olen havainnut. Google varmistaa, että Seoulissa väestötiheys on rapiat 17 000 asukasta/per neliökilometri. Vertailun vuoksi Suomessa sama lukema on rapiat 17.

Seoulinkin maisemia kaunistaa sen ympärillä ja keskellä kohoavat vuoret. Eipä oo ihme, että korealaiset on kiipeily- ja patikointikansaa. Erityisesti ruska-aikaan vuorilla riittää vallottajia ihan ruuhkaksi asti. Minustakin on tullut ihan patikoija, mulla ei vaan oo patikointikenkiä! Patikointi-bisnes kukoistaa Koreassa ja ihan varppina jokaisella korealaisella on pro-kengät, -lakki, -takki, -hanskat, -reppu, -housut ja tietysti pro-keppi. Minä uhosin ekalla kerralla, että eihän tämä vuoren ylös käveleminen mitään välineurheilua voi olla. Kuitenkin viimeisimmällä kerralla juoksulenkkareilla, jyrkkää kalliota, köyden varassa alas luistellessani jouduin myöntämään, että pointtinsa patikointikengilläkin. Tuolloin mulla oli jo pro-lakki päässä ja -hanskat käessä. No, mielipiteet voi muuttua!

Sillon alkumatkasta käytiin Korean korkeimmalla huipulla Jejulla. Sen jälkeen on käyty Seoulin korkeimmalla ja muutamalla muulla pienemmällä huipulla. Se on ihan mahtavaa, kun ensin on kävelly jyrkkää rinnettä mettän keskellä vaikka useamman tunninkin ja sitten yht'äkkiä eteen avautuu loputon suurkaupunkimaisema. Sitä maisemaa tuun varmasti kaipaamaan. Ja patikointia ja vuoria. Ja Mariaa patikointikaverina. Ja hyviä eväitä.

Nämä kuvat on viime reissulta Bukhasanin luonnonpuistosta, Seoulin korkeimman vuoren vallotuksesta. Sää oli aivan kirkas ja niin jäätävä, että matkalla syötiin jopa jääpuikkoja yhestä vesilähteestä.



Nokka jäässä, nokka kohti korkeauksia.

Tie on kivinen.


Lehdetkin ovat jo pudonneet puista.


Viimeinen rutistus. Ylös suht iisiä, alas hankalampaa.

Maria tuulettaa!


Hobitilla hampaat kalisee!

Kamerasta oli akku loppumassa, piti paniikissa räpsiä maisemakuvia.


Tämä taisikin olla sitten viimeinen räpsäys, hirmu hyvä kuva. Joskus tosissaan toivon, että oisin pakannu mukaan Riitun tai Minnan, niin kehtais jälkeenpäinkin palata näihin kuviin ja näytellä vaikka muillekin. No, ei auta muu kuin taltioida tapahtumat ja maisemat mieleen ja väritellä niitä sitten sopivasti muistoiksi ja kertomuksisksi, meneehän se niinkin.

Tässä kaikki tällä kertaa! Terveisin TJ22!!

lauantai 26. marraskuuta 2011

Kimchin tekoa

No mitä ne korealaiset yleensä syö? No vastaus on kimchiä. Kimchiä aamulla kimchiä illalla, kimchiä alkuruuaksi, kimchiä pääruuaksi. Kimchiä, kimchiä, kimchiä! Nyt on se aika vuodesta, kun korealaisissa kodeissa tehdään seuraavaksi vuodeksi koko perheen voimin kimchiä. Kimchi säilötään sille tarkoitetussa kimchijääkaapissa. Kimchin maku muuttuu vanhetessaan ja jotkut tykkäävät tuoreesta kimchistä, jotkut taas vanhemmasta. Sitä varten jääkaapista voikin löytyä jopa viis vuotta vanhoja vuosikertoja. Nam!

Me saatiin osallistua kimchin tekoon yhessä ihanassa korealaisessa perheessä. Tämä oli ehottomasti yks parhaista kokemuksista minun koko koreassani tähän asti.


Syödään ennen töitä. Tässä on oikeen perinteinen korealainen illallinen. Punaiset lautaset ovat kimchiä, uudempaa ja vanhempaa.

Osaan syyä puikoilla oikeaoppisesti ja istua risti-istunnassa ja hymyillä vaikka selkään sattuis. No ei oo palijoa ees sattunu viime aikoina :)

Ainekset: kaalta, chilistä soosia tämän perheen reseptillä, sipulia, simpukoita, retiisiä, yrttejä jotain ja sen semmosta.

No sitten ei muutako hommiin. Retiisiä suikaleiksi, homma hoituu!

Maria aloitti sekoittamalla soosin. Sotkusta hommaa!

Kun soosi on sekaisin, otetaan suolattu kaalin puolikas ja sivellään siihen soosia lehti lehdeltä.

Näin juuri!

Työnvalvoja seuraa oikeassa reunassa silmä kovana. Ohjeita tuli kipakalla korealla aina vähän väliä. Hänen reseptillään tehtiin, joten ei auttanut mukista.


Ja valmista tuli!

Saatiin omatekoista kimchiä myös kotipakettiin, varmaan yhteensä nelisen kiloa. Katotaampa ehitäänkö tuhota se näiden reilun kolmen viikon aikana vai pitääkö sitä tuua vähän kotia tuliaisena. Halusikko nää Pertsa saaha täältä uusia makuja ja ideoita ruuanlaittoon? Kimchistähän vois tulla meijjän uus bravuuri pitsan ja nachojen rinnalle!! ;)




keskiviikko 23. marraskuuta 2011

DMZ

ÄÄÄ, mää oon niin jäljessä tän blogin kirjottamisessa. Nyt on tapahtunu niin paljon kaikenlaista mistä haluaisin kirjottaa mutta en oikein ehdi. Tai no ehdi ja lehdi. Ehtisinhän oikeasti, mutta päivä päivältä tuntuu hankalammalta alkaa kirjoittamaan vaikka viikon vanhoista asioista, kun uudet ja tulevat tapahtumat ovat jo pinnalla. Onneksi oon kirjottanut aika paljon vihkoon, niin muistan ainakin sitten myöhemmin mitä tuli tehtyä. Nyt aloitan helposti lätkimällä tänne vähän kuvia..

Viikko sitten perjanataiaamuna hypättiin Maijan ja Maria kanssa Dae Inin auton kyytiin ja suunnattiin rajalle, på gränsen. Matkaa Seoulista on noin 50 km. Olin oottanu sinne menoa koko täällä oloajan. Oon pumpannut itteni täyteen Pohjois-Korea-tietoutta, jotenkin siitä on melkeen tullut mulle pakkomielle. Vähän hullua, mikä niissä kauheeksissa oikeen kiehtoo? En tiiä, mutta mua aivan jänitti kun päästiin paikalle. Tämän lähemmäs Kim Jong Iliä ja hänen utopiaansa ei normikeinoilla, normijamppa pääse.

Demilitarized zone on noin 2km rajan molemmin puolin ja sinne saavuttaessa täytyy todistaa henkilöllisyytensä ja vaihtaa mahdollinen oma auto turistibussiin. Bussin ikkunoista näkkyy sotilaita, mettää ja piikkilanka-aitoja. Piikkilankoja ei kannata lähtä ylittämään, sillä mettä on miinoitettu. Mielessä kiehu jotenkin niin, että vaikka mitään erikoista ei tavallaan näkynytkään niin kaikki kohahdutti ja hämmästytti. En oikeen osaa selittää tunnetta.


Tässä on Maria ja Dae In aamukahvilla Demilitarized zonen sisäpuolella, turistibussissa. Tutustuttiin Dae Iniin vähän sattumalta ja hänestä tulikin meille loisto-opas ja hyvä ystävä. Hän lopetti juuri kaksivuotisen asepalveluksensa, josta suurimman osan hän suoritti rajalla ja puoli vuotta Afganistanissa. Hänen tietoutensa ja kokemustensa ansioista saatiin tästä rajavierailusta kaikki mahdollinen irti.

Ihan ensiksi nähtiin hätkähdyttävä videonpätkä, joka kertoi korean sodasta ja DMZ:n nähtävyyksien historiasta. Sitten mentiin käymään tunnelissa kolme, joka löydettiin 1990. Se on yksi viidestä pohjoisen sotilaiden sodan jälkeen rakentamista tunneleista. Tämän kyseisen kautta 10 000 sotilasta olisi voinut ylittää/alittaa rajan tunnissa. Käveltiin tunnelissa, 80 metriä maan alla niin pitkään kunnes eteen tuli seinä. Seinän toisella puolella on pohjoinen ja sinne meillä ei ole mitään asiaa. Tunnelissa ei saanut kuvata.

Pohjois-Korea tähystyspaikalta. Tämä kuva on ainoa, joka ehdittiin ottaa ennen kuin vartija hoksasi kieltää kuvaamisen. No aika samalta tuo näyttää kuin eteläkin. Sää sattui olemaan sopivan ankea, liian aurinkoinen sää ei olisi sopinutkaan tunnelmaan eikä mielentilaan.

Rauhan kello.

Etelä-Korean pohjoisin juna-asema. Raiteet menevät rajan yli, mutta junien ja matkustajien sijaan asemalla vierailee vain tällaset hölmöt turistit. Ehkä vielä jonakin päivänä tältä asemalta voi ottaa junan pohjoseen, saa nähdä.




Juna-asema


Aseman pojat.


Ei oo ruuhkaa.


Not the last station from the South, But the first station toward the North

End of separation, beginning of unification


Keltasen viivan sisäpuolelta saa ottaa kuvia, mutta lähempänä kuvaaminen on kielletty.


Visiitistä jäi käteen suhteellisen vähän kuvia, mutta paljon ajatuksia ja mietittävää. Jos vähän yksinkertaistaisin, vetäisin mutkia suoriksi ja kiteyttäisin kliseisesti: On lottovoitto syntyä Suomeen.

Ja niin joo, se on lauantai. Täytyykin pistää lotto vetämään! Veikkaus.fi mahdollistaa lottovoittajan lottovoiton missä päin maailmaa tahansa. Jajajaa!

tiistai 15. marraskuuta 2011

Tavallinen tiistai

Ihan alkuun: Myöhästyneet onnittelut rakkaalle Ukille! Pälyilin sunnuntaina skypessä jonkin aikaa, mutta ette sattuneet yhtäaikaa paikalle. Siksipä minun luvalla voit viettää isänpäivää vielä tänäänkin, joten hyvää isänpäivää!

No sitten tähän tiistaihin..

Tänä aamuna herättiin Jennyn kanssa kymmenen tunnin yöunien jälkeen, ilman herätyskelloa puoli kaheksalta. Tämä olikin mulle jo kolmas peräkkäinen täyden kympin yö. Viikonloppuna nukuin yöunien sijasta aamutorkut, mutta nyt pitäisi nekin univelat olla kaiken järjen mukaan maksettu. Silti vähän haukotuttaa, on se kumma! Anamissa on ollut yleisesti liikkeellä väsymystä. Syitä siihen on etsitty muun muassa juomavedestä, antibioottilihasta ja kaduilta kantautuvasta öisestä taustahälinästä. Mun väsymys on onneksi jatkunut vasta kolme päivää ja sen syykin on aika ilmiselvä, joten en ole vielä kovin huolissani.

Aamu alkoi tavallisesti aamupalan ja suomalaisten nettilehtien merkeissä. Ylikypsän kiivin aikana huomasin Hesarissa yhen järkyttävän jutun, jota en vaan voi ymmärtää...Eikös hiihtäjien doping-kärystä ala olla jo kymmenen vuotta? Miten siitä voidaan vieläkin repiä lööppejä!!

(edit: Kuulin juuri, että tämä doping-tapaus olikin uunituore. Häpeäkseni myönnän, että luin vain otsikon ja ajattelin että voi luoja, vieläkö ne jaksaa. Mutta tämä onkin vielä järkyttävämpää. Eikö ne hiihtäjät ikinä opi!!)

Laitettiin vähän pyykkiä pyörimään meidän turbokoneeseen, joka vie vaatteista värit ja repii saumat. Sitten lähdin pyörähtämään kuntosalilla rekisteröimässä itseni jäseneksi taas kuukaudeksi eteen päin. Hölmöläisten hommaa, että ensin pitää mennä paikan päälle rekisteröitymään, sitten pitää mennä yhteen tiettyyn pankkiin maksamaan ja sitten tulla kuitin kanssa treenaamaan. Kyllä luulis että smartphone-kansa pystyis parempaan!

No sitten olikin kiire kouluun. Nappasin matkalta kahvin ja kerkesin kuin kerkesinkin paikalle ennen myöhästymismerkintää. Kolmen tunnin Media Art -pläjäys oli mielenkiintoinen kuten aina, se on mun lempi kurssi! Esittelin lopputunnista professorille mun final project-idean ja sekös innostui siitä, jes! Nyt onkin jäljellä enää idean toteutus. Saatatte nähä lopputuloksen täällä blogissa myöhemmin, mikäli siitä tulee hyvä.

Luennon jälkeen kävin asioilla, eli maksamassa pankissa salimaksun ja vaihtamassa rikkinäisen kännykkäni ehjään vastaavaan. Liikenneruuhkan takia taksimatkaan tuhlaantui niin paljon aikaa, että myöhästyin viimeiseltä luennolta. Valitsin taksin metron sijaan koska linnunreitti kännykkäpaikkaan on lyhyt ja metrolla olisi pitänyt tehä mutka ja vaihtaa linjaa kahdesti. Taksilla kulkeminen on sitäpaitsi hullun halpaa. Mutta myönnetään, että metro olisi tässäkin tilanteessa ollut järkevämpi ja nopeampi vaihtoehto, sekun on ruuhkista riippumaton.

Tulin kotiin kaupan kautta ja söin vähän kimbapia. Kimbap on Korean versio sushista ja sitä saa joka ikisestä kaupasta ja kioskista. Ihan hyvää, jos ei satu valitsemaan vahingossa liian tulista.

Sitten lähdin salille. Crosstrainailin ja sen semmosta, vähän sekalaista noin tunnin ja sitte menin saunaan. Saunassa on kiuas, mutta ei kiulua eikä kauhaa, siksipä nappaankin jo tottuneesti saunaan mennessäni pukuhuoneen roskaämpärin kainaloon.

Olin suunnitellu tämän päivän päättyvän illalliseen tyttöjen kanssa, mutta suunnitelmalle kävi niinkuin Anen bileille konsanaan eli kukaan ei päässyt paikalle. Pitäisi oppia suunnittelemaan ääneen ja kysymään asian omaisilta ennakkoon. No onneksi sallaattia ja kevätkääryleitä saa Take Outtina aivan kulman takkaa. (Koreassa Take Away on Take Out.) Söin just, oli hyvvää! Loppuillan suunnitelmana on harjotella koreaa, kirjottaa tämän päiväisestä vahinkopoissaolosta jonkinlainen selitys professorille, venytellä ja lakata kynnet. Nukkumaan ajattelin ruveta heti kun vähänkin siltä tuntuu, sillä nukkuminen on ihanaa.

Tiistai-iltana alkuviikko kääntyy loppuviikoksi. Jotenkin se tulee aina yhtä puskista, että jäljellä on enää keskiviikko ja torstai ennen viikonloppua. Perjantaina mennään käymään Pohjois-Korean rajalla ja lauantaina mennään tekemään kimchiä sen opettajan kottiin, jonka luokassa minä ja Maria opetettiin viime viikolla. En oo tainnu siitäkään kokemuksesta kyllä täällä kertoa... No se on hyvä jättää juttuja vähän varastoon niin on mistä puhua sitten kun tuun kottiin. Jos ette oo vielä hommanneet Anen kotiinpaluu-kampaa, niin nyt ois korkea aika. 37 jäljellä!

Heippa!





sunnuntai 13. marraskuuta 2011

International Students Festival

Tän viikon keskiviikkona kampuksen pääaukiolla järjesttettiin ISF. Siellä 27 maata esitteli teltoista käsin maataan niinkuin parhaaksi näki. Team Suomi tilasi tätä varten Suomesta juomista ja huimine postimaksuineen maailman kalleinta salmiakkia ja hapankorppuja. Lisäksi leivottiin (tai minä leivoin) 240 kappaletta kardemummatonta korvapuustia ja Matti teki sojusta ja turkinpippureista salmaria. Minusta meidän menu oli olosuhteisiin nähden ihan hyvä, kun poronkäristystä oli mahdotonta saada ja makaronilaatikkokin on Italialta ilmeiseti pöllitty. Pikkusen se kalpeni kuitenkin esimerkiksi Espanjan rinnalla, joka tarjosi paellaa, sangriaa ja torrijaseja.

Tiedettiin, että tie voittoon ei voi meidän tapakuksessa käydä vatsan kautta ja siksi me koitettiin panostaa teltan ulkoasuun ja ohjelmaan. Tuotiin paikalle joulupukki ja joulukuusi ja omittiin näin koko joulu Suomelle. Joulukuuseen sai ripustaa toiveitaan ja kymmenen parasta toivetta palkittiin lähibaarin antimilla. Korealaiset toivoivat enimmäkseen poika-/tyttöystäviä, maailman rauhaa matkustelumahdollisuuksia. Sitten me järjestettiin eukonkantokilpailu, mistä seurasi vauhtia ja vaarallisia tilanteita, mutta niinhän kuuluukin. Korealaiset tytöt osottautuivat tässä länkkäreitä paremmiksi eukoiksi, mistäköhän lie johtuu?

Päivä oli aivan huippu! Oli siistiä kiertää muitten teltoissa ihmettelemässä menoa. Mutta voi veljet, ei voitettu! Espanja ja Peru voittivat. No hard feelings.











torstai 3. marraskuuta 2011

Temppelihommeli

Laitampa vähän kuvia temppeliviikonlopulta. Päällimmäisenä siitä jäi mieleen, että temppeli oli kaunis, luonto ympärillä aivan huikea, munkit olivat ystävälläsiä ja herääminen 3:30 aamuyöllä oli haastavaa. Meidän harmiksemme kukaan temppelissä ei puhunut englantia, joten saatoimme vain arvailla mistä missäkin rukouksessa tai ruokarituaalissa oli kysymys. Olisi ollut hirmu mielenkiintoista kuulla ja oppia buddhalaisuudesta ja filosofiasta sen takana, mutta sen ymmärtämiseen ei yhteinen kehonkieli kerta kaikkiaan riittänyt. Ei auttanut muu kuin kotiin palatessa googlettaa. No mutta niitä kuvia.
Itävallan vahvistus Maria, Maija ja mää, temppelin portailla ennen munkkiutumista.

Maisemat oli melekoset ja ruska kauneimmillaan.

Maailman mukavimmat housut jalassa, innoissaan, valmiina vaikka meditoimaan.

Vähän huumoria.


Aamupalaksi riisiä, leväsoppaa ja kimchiä. Ruokailun päätteeksi pestiin omat astiamme kuumalla vedellä ja retiisillä, sitten syötiin retiisi ja juotiin pesuvesi.

Oltiin mukana muistotilaisuudessa. Se pidettiin tietysti koreaksi, joten en aivan ymmärtäny kaikkea. Tunnelma oli muistotilaisuudeksi aika iloinen. Kuolema lopettaa maanpäällisen kärsimyksen ja rumpupappa tietää sen!

Munkit rivissä.

Theresa, Maria, Ane ja punkka.

Samaisesta muistotilaisuudesta.

Buddhahan se.

Kaikki yhes koos: Korea, Eesti, Suomi ja Itävalta.

Kuulin, että Seoulissa on temppeli, josta löytyy englannin kielitaitoisia munkkeja. Tekis kyllä mieli viettää siellä vielä viikonloppu, mutta katotaan nyt miten nämä viikot riittää.