Ko-Yon Games

Tämä viikonloppu oli kuulkaas mieletön! Osallistuin koko vuoden odotetuimpaan opiskelijatapahtumaan, jota vois varmaan verrata vaikka meitsien Vulcanaliaan... Tai no eipä voikaan! Perjantaina ja lauantaina pelattiin nimittäin joka vuotinen Ko-Yon turnaus, jossa perinteisesti toisistaan mittaa ottavat Korea University ja Yonsei University. Pelattavat lajit ovat baseball, jääkiekko, rugby, koris ja jalkapallo. Pelikenttien sankarit ovat yliopiston urheilijaopiskelijoita, jotka eivät käytännössä opiskele mitään muuta kuin omaa lajiaan. Suurin osa heistä on valinnut (tai heidän puolestaan on valittu) urheilun opiskelujen sijaan jo niin nuorena, että oppimatta on jäänyt lähes poikkeuksetta ainakin englannin kieli ja moni muukin tärkeä juttu. Se on raaka peli, mutta se kuvaa loistavasti korealaisten tapaa ajatella ja elää: anna kaikkesi ja kaikki aikasi, jos todella haluat saavuttaa jotain, äläkä silloin kuluta aikaasi "jonnin joutavuuksiin", kuten tässä tilanteessa opiskeluun.

Tunnelma peleissä oli aivan uskomaton! Jaettu riemu ja yhteishenki olivat jotenki käsin kosketeltavissa, jopa yli joukkuerajojen. Yleisössä laulettiin, tanssittiin ja kannustettiin non-stoppina tuntikausia. Aivan kaikki kannustivat, aivan koko ajan ja aivan hulluina, jopa niin hulluina että pelin seuraaminen jäi välillä toissijaiseksi jutuksi. Lopputulos kävi kuitenkin selväksi kaikille: ME VOITETTIIN!

Baseballia. Yonsei vei tämän. Takana näkkyy Yonsein kannattajat sinisissään.

Team Finland: Maija, Hanne, Jenny ja mää.

Serpentiiniä, tähtisadetta ja ilotulituksia aina juoksun/maalin merkiksi. (No eihän ne oikein tässä näy, mutta kuvitelkaa.)


Ilo aina ylimillään, ihan sama ollaanko häviöllä vai voitolla!

Melkonen show jalkapallomatsin puoliajalla. Korea University voitti futiksen 3-1.

Jääkiekkoa. Peli päättyi 1-1, mutta oli aivan yhtä päätyä, niinkuin Kärpillä konsanaan!

Kuvassa jääkiekon maailmanmestarit, jääkiekosta kaiken tietävät, hallin ainoat suomalaiset!

Tässä vielä tämmönen mainosvideo tapahtumasta, jotta pääsisitte oikeaan tunnelmaan! Korealaiset ovat muuten kovia tekemään tämmösiä videoita.
http://www.youtube.com/watch?v=f6LO2TAbsf0&feature=youtu.be

Turnauksen jälkeen oli tietenkin afterpartyt. Alkuillasta syötiin ja juotiin ilmaiseksi Anamin ravintoloissa ja jatkettiin kannatusrallatuksia siitä mihin stadionilla jäätiin. Meijän lemppariksi nousi Frederikin Volgan melodiaan tehty rallatus, jonka suomenkielinen versiokin tuli muutaman kerran luikautettua, kaikkien muitten iloksi. Loppuilta oltiin Yonsei Universityn isännöimissä jatkokemuissa, molempien joukkueiden kannattajat sulassa sovussa.

Nyt on sunnuntain myöhäisilta ja taas yksi viikko takana, toinen edessä. Läksyt huomiselle vielä tekemättä, ylläri. Hommasin sali-kiipeily-squash-kortin ja uuden viikon aionkin aloittaa urheillen. Elämä täällä alkaa tuntua jo melkein omalta!

Hyvvää viikkoa kaikille!

Juon kahvini miten sattuu

Just kun olin oppinut keittämään kahvia ja jopa olemaan joka-aamuisesta kupillisestani riippuvainen, löydänkin lähikaupasta vain hazelnut-kahvia teepusseissa. Se tuoksuu taivaalliselta, mutta maistuu laihalta kahviteeltä... Uskomatonta, mutta mää kaipaan juhlamokkaa! Kahvilassakin kahvin tilaaminen on vähän arpapeliä. Osaan lähestulkoon lukea ja lausua nuita merkkejä, mutta merkityksistä en tiiäkään sitten mittään. No minkäpä ite valitsisit näistä vaihtoehdoista?

Korealaiset juovat useimmiten kahvinsa kylmänä, ilmankos ovatkin niin kauniita. Mun mielestä jääpalat ja pilli eivät vaan sovi kahviin. Kahvia saa toki kuumanakin, mikäli muistaa mainita asiasta erikseen. Listalta löytyy myös kaikenlaisia caramellikahveja ja erikoisuutena mainittakoon green tea- ja sweet potato-kahvit. Oon monesti meinannut maistaa niitä, mutta lopulta päätynyt aina tuttuimpaan ja turvallisimpaan, eli Cafe Latte, kuumana, kiitos! Koskaan ei voi kuitenkaan olla ihan varma siitä tuliko ymmärretyksi vaiko ei ja tuleeko se kahvi nyt mustana, maidolla, kylmänä vai kuumana. Kivahan se on että on vähän jännitystä arkisessakin elämässä!

Jännittävintä kahvin juonnissa on kuitenkin sattumanvarainen seura; ikinä ei tiiä kenen kanssa sen tulee päivän aikana juomaan ja minkälaisista asioista sen ääressä keskustelemaan. Kiinalaisen ylitunnollisen tytön kanssa kahvitellessani tunsin itseni laiskaksi ja elämästä hävettävän helpolla selvinneeksi. Ruotsalaisten sisarten seurassa muistin, mistä naapurikateus juontaa juurensa. Siis miten ne voikin aina ja kaikki onnistua olemaan niin fiksuja ja kauniita! Tanskisten kanssa en tajunnut puheesta puoliakaan, kun niillä on se kuuma pottu suussa, ei se oo pelkkä stereotypia. Korealaisessa porukassa turhauduin, kun en tullut alkuunkaan ymmärretyksi selittäessäni että ei, tämä ruskeahko siirappileipä ei ole sama asia kuin ruisleipä. Hooh! Pertsan kanssa on niin heleppoa, kun ei tarvi puhua mittään ja silti ymmärretään toisiamme, saahaan varmasti hyvvää kahvia ja hyvänä päivänä oikeat ruisleivätki siihen kylkeen.

Eilen luennolla puhuttiin "Starbucks-kulttuurin" syntymisestä ja sen vaikutuksista Koreassa. Professori kiteytti asiaa melko tarkkaan näin: "Viisi vuotta sitten Korealaiset hellittivät tahtiaan siirtymällä viisipäiväiseen työviikkoon. Samoihin aikoihin maahan alkoi ilmestyä kymmennittäin Starbuckesja, koska ihmisillä oli entsitä enemmän aikaa istua kahviloissa. Starbucks-kulttuurin omaksuminen oli korealaisilta askel oikeaan suuntaan ja se osoittaa, että korealaisissa on potentiaalia vaikka mihin! Sen ansiosta Korea voi jonain päivänä olla yhtä mahtava maa kuin USA. Ajatelkaa! Voi olla, että jonain päivänä Sex and the cityn kaltaisia ohjelmia kuvataan Manhattanin sijaan Seoulissa ja silloin New Yorkin tytöt ovat vuorostaan kateudesta vihreitä." Täytyy sanoa, että kyllä on professorilla logiikka ja tavoitteet kohillaan! :) Ton tyyppisiä lausahduksia kuulee täällä lähes päivittäin, eikä siinä sitten auta muutako nyökytellä nätisti. Siispä lähenki nyt auttamaan korealaisia valitsemallaan tiellä ja hakemaan itelleni kupposen kahvia!

Hejdå!

Jeju

Jejun saari on oma itsenäinen provinssinsa Korean eteläpuolella. Vulkaanisen saaren nähtävyyksiin kuuluvat muun muassa vuoret, luolat, vesiputoukset sekä mustat rannat. Korealaiset ja naapurimaiden asukit lähtevät Jejulle kuin suomalaiset Kanarialle. Me suomalaiset + Itävallan vahvistuksemme lähdettiin sinne kuin paratiisille konsanaan - biksut kassissa myrskyisistä sääennustuksista huolimatta, odotukset korkealla.
Vaihdoimme maisemaa torstai-iltana harmaasta vehreään alle tunnissa. Yövyimme saaren luoteisosassa, aika keskellä ei mitään, mutta aivan symppis hostellissa. Ensimmäisenä päivänä hoidimme lomaliikunnat alta pois kertaheitolla, patikoimalla haastavinta reittiä Korean korkeimmalle vuorelle Hallasanille (1950km). Huipulle oli matkaa kymmenisen kilsaa ja meiltä kului siihen 4.5 tuntia. Sen aikana maisemat ehtivät vaihtua viidakosta kuusimetsään, kunnes lopulta huipulla avautui paikallinen Lappi, keloineen ja vaivaiskoivuineen. Fiilis pilvien yläpuolella oli huikea ja maisemissakaan ei ollut valittamista. Alaspäin tulo ei ollutkaan niin euforinen kokemus, kun polvet huusivat armoa ja katse oli pakko keskittää maisemien sijaan laavakivillä hapuileviin jalkoihin. Kokonaisuudessaan retkeen kului 9 tuntia ja noin neljä litraa vettä. En olisi uskonut, että patikoiminen, siis käveleminen, voi olla niin rankkaa. Päällimäisenä mieleen jäivät kuitenkin huippuhetket ja voittajafiilis!
Toisena päivänä kierrettiin myrskyä uhmaten taksilla kaikki pakolliset nähtävyydet ja turistirysät. Ensiksi käytiin ihastelemassa tulivuoren purkautumisen yhteydessä syntyneitä luolia, sitten mentiin syömään paikallisten women diversien pyytämiä meren antimia. Myrsky alkoi nousta, kun olimme sellaisella kukkulalla kattomassa merta. Vettä satoi kaatamalla ja tuuli oli niin kova, että siihen saattoi nojata. Olimme just lähössä nousemaan Jejun ikonisimmalle paikalle, Sunrise Peakille, kun alkoi salamoida ja jyristä kunnolla. Meidän oli pakko luovuttaa ja lähteä myrskyä karkuun saaren eteläosaan, missä saimmekin ihastella vesiputouksia ihan selkeässä säässä. Meitä kuljetti koko päivän ihana iloinen jejulainen vanhempi ukkeli. Hän ei puhunut sanaakaan englantia, mutta hälläpä olikin sitä varten puhelimessaan tietenki puheenkääntäjä. Kuski siis puhui puhelimeensa koreaa ja puhelin sanoi meille saman englanniksi, kuinka kätsyä! Hei Suomi, kielten opettelemisen aika on ohi! :D (vaikka Koreassa se aika ei kyllä oo vielä alkanukkaan)
Viimeiset päivät vietettiinki sitten hostellissa ja sen lähirannalla. Tuli syötyä, juotua ja juhlittua niin kuin lomalla kuuluukin. Käytiin vielä eilen aamulla ennen kotiin lähtöä siellä Sunrise Peakilla, joka jäi aiemmin myrskyn takia näkemättä, niin eipähän jääny mitään ainakaan hampaan koloon.

Yllätyin itekin siitä, kuinka kivalta tuntui palata paratiisiloman jälkeen tähän meidän tukikohtaan/luukkuun/kimppakämppään/kotiin vai miksi tätä nyt sanois? Tunne muuttui kyllä kivasta tuskaiseksi aika pian, kun tajusin tekemättömien koulujuttujen määrän... Arki koittaa aina tännekin, ja se on toisaalta ihan kiva ja kotoinen juttu se!

Tänään yks korealainen sanoi mulle että "Oh my god, sää et tainnu tajuta suojata ihoas auringolta siellä Jejulla! Ekkö sää tienny että tämä aurinko täällä ruskettaa? Niin no et tietty ku ei teillä varmaan Suomessa!" Oh my god, oon siis ruskettunut! Korealaisista se on kamalaa, mutta minähän onneksi osaan ottaa moisen kauhistelun kohteliaisuutena! :)

Partyrock

Elämä täällä on melekosta juhlaa! Solvasin aikasemmin korealaisia juomakulttuuristaan, mutta täytyy kyllä sanoa, että länkkärivaihtaritkin osaavat ottaa turhan usein ja aivan liikaa. Joka illalle olisi tarjolla pilleet! En oo osallistunut kuin murto-osaan niistä, mutta silti oon ollut ainakin chicken and beer illoissa, ökykaalliisti clubbailemassa, vaihtareittein pyjamapartyissa, useissa sojun säestämissä massaillallisissa sekä karaokessa.

Sitten vähän tarkemmin lempiaiheestani karaokesta. Se on täällä vähän erilaista ku Peppersissä tai Anna K:ssa. Karaokea ei lauleta baarissa vaan sitä varten vuokrataan erillinen huone, hotellia muistuttavasta karaokekeskuksesta. Huoneen voi vuokrata pikku porukalla noin 10e/h. Kappaleita löytyy paljon sekä koreaksi että englanniksi. Suomea listalla edusti Stratovarius! Valitettavasti meikäläisiltä ei luonnistunu tuo metalli, vaan laulettiin lauluja enempi Spicegirls-Britney-akselilta. Telkkari pisteyttää suoritukset Singstarin tyyliin. Ääni kaikuu mikrofoniin laulettaessa jotenkin niin, että se on armollinen myös nuottikorvattomille. Mukava juttu tässä karaokessa on se, ettei tarvitse odottaa vuoroaan ja kaikki saavat laulaa aina kun tahtovat. Huono puoli mun mielestä on se, ettei pääse samalla tavalla staraileen "suurelle yleisölle" kuin esimerkiksi siellä Anna K:ssa! :D

Rock-rekvisiitat sisältyvät hintaan, juomat eivät

Puoli kiloa päivässä!

Vähintään! Lihaa nimittäin, kanaa enimmäkseen. Muistan lukeneeni jostain etukäteen, että täällä syötäisiin paljon kasviksia, mutta totuus on kyllä osoittautunut toiseksi. Lihan syöminen on täällä selvästi merkki vauraudesta. Kahden viikon aikana en ole nähnyt yhdenkään ravintolan menussa kasvisruokaa. Täällä kasvissyöjänä eläminen olisikin mahdotonta, kun annos nimeltä Vegetables and fried rice kätkee sekaansa lihan paloja vihanneksen puvussa. No ei kai se haittaa jos niitä on ihan vähäsen! Empä malta olla aattelematta sitä, minkälainen kanateollisuus ruokkii 50 miljoonan lihanhimoisen suun joka ikinen päivä. Ne kanat unelmoi virikehäkeistä!

Ja sitten iloisempiin uutisiin: joka ikisellä korealaisella on se uusin iPhone! En liiottele paljon yhtään! Mun perus Nokia on aivan rupu, eikä kelpais täällä kellekään. Huippuhieno kännykkä on mulle korealaisuuden symboli; sillä voi kätevästi surffata tai vaikka kattoa leffaa metrossa ja samalla tulee välttäneeksi kiusallisen kommunikoinnin vierustoverin kanssa, korealaisetkaan kun eivät ole mitään small talk -kansaa. Täällä kännykät ostetaan lähes poikkeuksetta osamaksulla. Mun kummiopiskelija kertoi maksavansa tällä hetkellä nykyisen puhelimensa lisäksi kahta aikaisempaansa, eikä tilanteelta kuulemma oikein voinut välttyä kun kerta markkinoille sattui tulemaan se uuempi malli.

Ja loppukevennykseksi vielä semmonen juttu, että puraisin äsken vahingossa chiliä ja nyt kaduttaa..

Opiskelua korealaisittain ja one way ticket to Jeju

Tässä on nyt kaksi viikkoa soudettu ja huovattu kurssien kanssa ja lopputuloksena olen rekisteröitynyt viidelle kurssille: Popular culture, Media Art, Leisure and recreation education, Contemporary issues in development cooperation ja Korean speaking. Kaikki kurssit ovat 3 creditin arvoisia, mikä vastaa tietääkseni kuutta opintopistettä. Jos suoritan kaikki loppuun niin tältä vuojen puolikkaalta kertyisi siis 30 opintopistettä plakkariin. Niitten pisteiden eteen on kuitenkin luettava ja kirjoitettava enemmän kuin mun tämän astisen yliopistouran aikana yhteensä. Mun on pakko alkaa tunnolliseksi kaikki ajallaan -oppilaaksi, koska mun selittelynlahjat ei toimi englanniksi eikä koreaksi, ainakaan vielä. Vaikuttaa muutenkin siltä, ettei täällä proffia paljon selittelyt kiinnosta. Naiset saavat olla poissa luennolta jos ovat synnyttämässä, miehillä ei oo sitäkään oljen kortta.
Korealaiset proffesorit tulevat luokkaan puku päällä, perässään kahvikuppia ja luentomateriaaleja kantava assistentti. He ovat kaikkitietäviä ja erehtymättömiä, eikä hedän ajatuksiaan ruukata kritisoida tai kyseenalaistaa. Mutta onneksi joukossa on myös yksi säännön vahvistava poikkeus, Mr. James Potter, tämän tylypahkan helmi.

Mulla on luentoja vain neljänä päivänä viikosta. Se tarkoittaa kolmen päivän viikonloppuja, joista täytyy ottaa ilo irti! Ensi viikolla on vielä pitempi vapaa thanksgiving dayn ansiosta, niimpä me varattinki jo lennot Jejun saarelle. Hostellikin saatiin mutta paluu lennot olikin sitten jo myyty loppuun. Upsista! Onneksi saarelta pääse pois myös kätevästi lautalla, jonka kyydistä saakin sitten nauttia kolmetoista tuntia. Eri asia onkin sitten se, haluaako sieltä ylipäänsä poistua, sanovat sitä nimittäin paratiisiksi! (googlaa: Jeju island)