Kiirettä ja vaikka mitä kivaa

Oon ollu Koreassa jo kaksi kuukautta ja vielä ois saman verran jäljellä. Puolivälipaniikkia pukkaa! Yritän ainakin lietsoa itteäni sellaiseen tilaan, sillä yleensä paniikki patistaa mua parhaiten hommiin. Vielä on paljon tehtävää ja nähtävää! Osan to do- ja to see-listasta olen saanut mahdutettua jo kalenteriini, loppuja varten tarvitsen lisätunteja päiviin ja päiviä viikkoihin. Tiiän kuitenkin jo nyt, etten tule tekemään kaikkia kalenteriinkaan mahtuneita asioita, vaikka tarpeen tullen osaankin olla tehokas ja tehdä paljon. Mun mieli on tottunut tunnistamaan sen tarpeen kuitenkin vain noin kahesti, korkeintaa kolmesti viikossa. Muina päivinä mieleni tekee olla vähän hauskemmin ja tarpeeton. Esimerkiksi tykkään enempi haahuilla Anam-streetillä kenkiä ja vaatteita sovitellen, istua kahvilassa ohikulkijoita tarkkailemassa, juosta läheiselle vuorelle Kohtalon omaa kuunnellen, saunoa kuntosalin saunassa niin pitkään että sormet ryppyyntyy, tanssia aamuun ja nukkua iltapäivään.

Lähitulevaisuudessa on kuitenkin useampi sellainen juttu, jota ei voi siirtää saati missata. Enkä haluakaan! Huomenna esimerkiksi mennään aamulla vierailemaan paikalliselle alakoululle, iltapäivällä mulla on pari luentoa, alkuillasta valmistellaan suomalaisten kanssa rekvisiittoja International Students Festivalia varten ja laittaudutaan samalla Halloween pilleiden vaatimalla tavalla, itse pileitä juhlitaankin sitten loppuillasta. Paras puku palkitaan!
Perjantaina otetaan tytskyjen kanssa melko aamusta suunnaksi Sunchon ja munkkiluostari. Siellä olisi tarkoitus elää munkkien kanssa samalla tavalla, samassa tahdissa. Sunnuntaina on tultava kotiin asap tekemään ryhmätyötä, jonka deadline on maanantaina.

Sitten ollaanki taas jo yhen viikon verran lähempänä joulua! Oon aloittanut jo joululaulujen kuuntelemisen. Vaan mistä saisin torttutaikinaa ja luumuhilloa? Paitsi ei mulla oo kyllä uuniakaan.

Hyvää joulunodotusta kaikille niille, jotka haluavat jo aloittaa odotuksen! Kaikkea muuta kivaa kaikille muille! Minä lähen nyt keilaamaan!

Kiina kasvattaa

Saavuin Pekingin lentokentälle keskiviikkona iltapäivällä. Sankka ja haiseva saastepilvi toivotti mut tervetulleeksi, en ookkaan aikasemmin moista kokenut. Sää oli kaiketi "selkeä" kun ei pilviäkään varsinaisesti näkynyt, mutta taivas oli ruskea ja jo kymmenen metrin päässä olevat ihmiset näyttivät sumeilta. Ensivaikutelmani Pekingistä yhdellä sanalla sanoen: älysaasteinen.

Jatkoin matkaa bussilla kohti keskustaa, josta mun oli tulostamieni ohjeitten mukaan tarkotus hypätä metroon ja sitten suunnistaa kartan avulla kävellen hostelliin. Bussin päätepysäkillä törmäsin kuitenkin miekkoseen, joka väitti, etten olisi alkuunkaan siellä missä luulin olevani ja etten missään nimessä löytäisi omin neuvoin perille. Mies tarjosi avuksi taksikyytiään, otti matkalaukkuni ja sanoi, että 10-15 minutes, I know lady, Let's go! Ja minä hölmö luotin häneen enemmän kuin omiin hatariin suunnistustaitoihini. Luulin suuntaavani taksille, mutta matkalaukkuni viskattiinkin riksan kyytiin. Kävi kyllä mielessä, ettei tämä nyt välttämättä ole hyvä idea, mutta hei pikku riskillä! Seuraavan kymmenen minuutin aikana pelkäsin henkeni puolesta enempi kuin koskaan, hirveässä liikenne ruuhkassa, autojen, pyörien, mopojen, jalankulkijoiden, kissojen ja koirien kanssa, kaikki yheskoos ja eiköhän mennä vähän punasia päin. Sitten riksakuski hidasti johonkin tienreunaan ja sanoi että perillä ollaan. Hostellia ei kuitenkaan näkynyt missään. Se oli kuulemma aivan kulman takana, mutta sen eteen ei vain saanut ajaa riksalla. Vaadin miestä kävelemään kanssani hostellille ennen kuin maksan matkastani, mutta hän ei voinut jättää riksaansa varkaitten vietäväksi. Niimpä olin muka terävä ja maksoin vain puolet sopimastamme hinnasta (triplat paikalliseen hintatasoon nähden) ja jatkoin matkaani kiukkuisena kulman taakse. Arvatakin saattaa, ettei siellä mitään hostellia ollut. Onneksi törmäsin pian mukavaan suomalaiseen perheeseen, joka auttoi minut takaisin kartalle. Matkaa hostellille oli vielä noin 2-3 kilometriä.

Seisoin liikennevaloissa kartan ja matkalaukun kanssa, kun kaksi kivaa kiinalaista tyttöä tuli kysymään, että mistä mahdan olla kotosin. Kävi ilmi, että tytöt opiskelivat yllättäen myös kasvatustiedettä, mun hostelli oli heidän matkan varrella ja voisivat saattaa mut ystävällisesti perille. Kävellessämme juteltiin niitä näitä ja päätettiin mennä vielä teelle vaihtamaan yhteystietoja. Tilattiin teeseremonia, kerran kun Kiinassa ollaan. Kattaus oli kaunis ja kiinalainen, mutta mulla ei oo siitä kuvia, koska siinä huoneessa oli VALOKUVAAMINEN KIELLETTY! Mun hälytyskellot eivät soineet tässä vaiheessa, kun maistelin haltioissani elämäni parasta teetä, sievästä pikkukupista, oikealla otteella, erilaisine terveysvaikutuksineen. Tytöt opettivat mulle myös vähän kiinan kieltä ja minä vastineeksi opetin heille suomea, kun olivat niin kiinnostuneita. Sitten laulettiin vielä päälle vähän karaokea. Minä aattelin, että kävipä mulla hyvä tuuri kun törmäsin tällasiin tyttöihin, ties vaikka viettäisivät mun kanssa enempikin aikaa täällä. Sitten tilattiin lasku, joka laitettiin puokkiin. Mun osuudeksi jäi 140,0 jeniä. Jos pilkku olisi ollut merkityksellinen niin olisin maksanut teeseremoniasta noin 15 euroa. Se tuntui kohtuulliselta ja järkeenkäyvältä. En ollut onnistunut nostamaan lentokentän automaatista vielä käteistä, mutta onneksi paikassa pystyi maksamaan myös kortilla. Rehellinen kahvilansetä mainitsi, että kortilla maksaessa summaan lisätään 4 prosenttia, no eipä tuo niin justiinsa. Mies vei korttini alakertaan höylättäväksi ja tytöt yllyttivät mua laulamaan vielä yhen laulun, olin helppo nakki. Sitten mies tuli takaisin, allekirjoitin kuitin, sain korttini takaisin, kysyin terävänä vielä itselleni kuittia. Sitten tytöt jotenki varastivat huomioni niin, että kuitti unohtui ja poistuimme paikalta. Pian olimmekin mun hostellin edessä. Olin nostamassa laukkuani hostellin portaita ylös ja käännyin vielä sanomaan tytöille heipat, mutta he olivatkin hävinneet jo jäljettömiin. NO NYT NE KELLOT SITTEN SOIVAT! Vähän myöhässä, mutta kuitenkin. Maksoin teestäni siis 150 euroa, pilkku ei ollutkaan merkityksellinen. Kyllä harmitti oma tyhmyys! Myöhemmin kuulin saman stoorin monen muun matkaajan suusta. Sain oppitunnin klassisesta teehuijjauksesta. Se yhdistettynä aiempaan riksaretkeen, ensivaikutelmani kiinalaisista yhdellä sanalla sanoen: huijjareitakaikki.

Seuraavana päivänä suuntasin Seoulista tuttujen saksalaisten kanssa Kiellettyyn kaupunkiin. Matka sinne kesti ikuisuuden, kun ensin piti onnistua saamaan taksi, sitten piti jaksaa tingata hinta kohdilleen ja sitten meidät heitettiin vielä väärälle portille. Lopulta päästiin kuitenkin perille. Mielenkiintonen paikka, opin vaikka mitä Kiinan keisareista ja niiden jalkavaimoista. Illalla mentiin Nightmarketiin hämmästelemään perinteisiä kiinalaisia herkkuja, kuten käärmeitä, rotan aivoja, sammakoita ynnä muita. Namnam!

Kolmantena päivänä oli vuorossa Kiinan muuri. Sekin automatka ansaitsisi oman kappaleensa tässä tekstissä, mutta tyydyn toteamaan, että jos et pääse ohi oikealta niin kokeile vasemmalta, jos ei sekään onnistu niin koukkaa ojan kautta. Muuri oli kyllä ihan vaikuttava! Vaellettiin siellä kolmisen tuntia. Nousut ja laskut olivat paikoitellen todella jyrkkiä ja vaikeakulkuisia, tarpominen kävi ihan urheilusta. Maisemien ihastelua häiritsi sielläkin kuitenkin savusumu. Kuulin, että jos vain mahdollista niin muurille kannattaisi mennä sateen jälkeen, kun ilma on hetken kirkkaampi. Silloin voisi nähdä muurin mutkittelevan pitkin mäkistä maastoa, jopa useiden kymmenien kilometrien päähän.

Nyt tiivistän tahtia..
Kahtena viimeisenä päivänä kiertelin kaupungissa, menetin hermoni Silk Marketin agressivisten myyjien kanssa tinkaushommissa, söin Pekingin ankkaa, kävin jätticlubilla, näin Maon massiiviset muistomerkit, kävin hierojalla kahteen otteeseen, matkustin taksilla vääriin paikkoihin, eksyin pari kertaa, mutta löysin joka kerta lopulta perille. Ensivaikutelmia oli vaikea enää muuttaa, mutta erityisesti hostellin mukavan henkilökunnan ja maailman parhaan jalkahieronnan ansioista aloin pitää Kiinasta pikkuisen enemmän.

Kokonaisuudessaan reissu oli mielenkiintoinen, monessa mielessä silmiä avaava ja kasvattavakin. Kokemuksissa riittää pureskeltavaa hetkeksi. Korean kotini tuntuu taas huomattavasti paremmalta paikalta elää ja olla. Täällä voi luottaa ihmisiin! Ja nyt joku siellä miettii, ettei mun pitäis luottaa täälläkään ihmisiin niin sinisilmäisesti, mutta minä en osaa enkä halua elää koko ajan epäillen ja ihmisten ystävällisyyttä kyseenalaistaen! Joskus se voi koitua kohtalokseni, mutta useimmiten näin on paljon mukavampaa.

Ni hao!

Ps. Tarkoitukseni ei ollut haukkua kaikkia kiinalaisia, vaan vain niitä jotka osuivat kohalleni. Jokainen menköön ja muodostakoon Kiinasta omat mielipiteensä. Älkääkä kuunnelko yhen tyhmän turistin lätinöitä kauhean tosissaan. Kuulin, että muualla Kiinassa ihmiset ovat mukavempia, eikä saasteongelmakaan oo kaikkialla niin paha. Kiinaan kantsii siis matkustaa! Pekingiinkin kantsii mennä, kuhan pitää varansa, omaa hyvät hermot ja ottaa vielä hengityssuojaimen matkaan. ;)

Pikainen ja sekalainen

Viitaten edelliseen, en mennyt Globlal Gatheringiin vaan menin kattomaan fireworkseja. Väenpaljous oli jotakin, mitä en oo eläissäni kokenu ja olihan ne varmaan myös elämäni isoimmat ilotulitukset, mutta silti vaan ilotulitukset. Illan parasta antia mulle oli Maijan reaktiot; tyttö vaan nauro ja hihku haltioissaan, aattelin että voi kumpa määki hihkusin. En tiiä onko mussa jokin vikana, mutta mulle ne oli vaan nättejä rahoja taivaalla.

Midterm examit on ens viikolla. Mun tentit on maanataina ja tiistaina. Luvassa on muun muassa korean suullinen tentti! En tule selviämään siitä kunnialla, mutta viikonlopun aikana aion tehdä sen, mikä tehtävissä on, eli harjoitella paljon. Midterm-palkinnoksi ostin itelleni jo etukäteen lennot Pekingiin, joten ens keskiviiksota sunnuntaihin seikkailen YKSIN Kiinassa. Oon yhtäaikaa pinteessä ja äly innoissani.

Ja vähän jännää myös se, että mun parhaalla ystävällä on samaan aikaan hullun tärkeät hetket Suomessa, kaukana kaukana, mutta täällä mun ajatuksissa hirmu usein. Viime yönä näin jo unen uudesta tulokkaasta. Herätessäni mietin, miksi mää oikeesti oon täällä. Missaan aika paljon. Kaapolainen tulee maailmaan minä hetkenä hyvänsä ja mää en oo millään tavalla jakamassa sitä hetkeä. Sitten yksi ihana Siirulainen on alottanut tarhansa, mietin että mitenhän sillä menee ja muistaakohan se mua enää jouluna. Pieni Lilliputti ei ookkaan enää kuvista päätellen niin pieni kuin ennen, sen säihkysilmiä kattelen päivittäin. Pikkuihmisten lisäksi on myös liuta isompia, joita kaipaan joka hetki. Laihana lohtuna sanon itelleni, että elämä on valintoja ja pointtinsa tälläkin.

Hyvää yötä Suomi, Korea kuittaa.

Sirkus matkustaa

Tämän viikon maanantai oli vappaa koulusta, mikä meinas pitkää viikonloppua, viimeistä laatuaan. Sen kunniaksi päätettiin torstain ja perjantain välisenä yönä lähteä viikonloppuretkelle jonnekin, vaikka Busaniin. Busanista ei kuitenkaan tuntunu löytyvän kattoa pään päälle, niimpä yhen aikaan yöllä tehtiin huonevaraus pikkukaupungista nimeltä Tongyong. Paniikkipakkausten ja parin tunnin yöunien jälkeen istuttiinki jo bussissa, taas kerran suurine odotuksinemme, biksut kassissa, matkalla Beach Hotelliin. Reissun tavotteena oli syödä hyvin, ottaa rennosti ja nauttia olosta RANNALLA!

Heti Beach Hotellin respaan saapuessamme kysäistiin, että missä se ranta on. Vatauksesi saatiin: It's off-season and it's small! Semmonen lausahdus, jota kukaan ei toivo kuulevansa rantaloman alkajaisiksi. Off-seasonia huusivat myös hotellimme käytävät, oltiin nimittäin ainoat asiakkaat. Eipä lannistuttu, vaan otettiin taksi rantaan ja todettiin respaheikin sanat tosiksi: ranta oli pieni ja autio eikä tuulikaan ollu enää kesäisen lämmin. Seuraavaksi Maija parkaskin, että "onko tuo tuolla kissa vai rotta?" Toinen lausahdus, jota et vältämättä halua kuulla rantalomalla, mutta saatimpahan seuraa.

Rannalta palattuamme kierreltiin vähän kaupungissa. Symppiscity, Oulun kokoinen asukasmäärältään, mutta huomattavasti tiivimmässä paketissa. Heti huomattiin, ettei Tongyongin väki ollut tottunut ulkomaalaisiin, kun saimme osaksemme uteliaita katseita ja osoittelua enemmän kuin voisin koskaan huomionkipeyspuuskissanikaan toivoa. Olo oli kuin sirkuseläimeillä, ei kiva! Illan mittaan syötiin korealaiseen tapaan useammassa ravintolossa pieniä annoksia, kaikkea italialaisesta korean barbequeen.

Seuraavana päivänä mentiin lautalla saarelle, jonka nimeä en muista. Ihasteltiin merta ja vuorina kohoavien saarten loputtomuutta, poseerattiin korealaisten ja uteliaiden arabien lomakuvissa vaivaantuneesti, nähtiin hulluna meduusoja, käytiin temppelissä, ostin ison paketin lähilevää ja keräsin kivet ja simpukat talteen uutta taulua varten. Illalla toistettiin edellisen illan syömisjuomis-kaavaa ja loppuillasta päädyttiin jollekin klubille. Se olikin outo ja ahistava kokemus! Kaikki, niin miehet kuin naisetkin, halusivat saada osansa meistä kummajaisista; koskea, tanssia, tarjota juomaa, päästä juttelemaan, pällistellä... Hyvin nopeasti alkoi tuntua siltä, että meidän on päästävä pois, takaisin suurempaan kaupunkiin, jossa voidaan tuntea itsemme jälleen ihmisiksi.

Busaniin siis! Busan on Korean toiseksi suurin kaupunki, Seouliin verrattuna jokseenkin hallittavan kokoinen. Jos joku suunnittelisi kohtalaisen lyhyttä matkaa Koreaan niin suosittelisin ehdottomasti Busania, koska se on jotenki helpommin lähestyttävä kuin Seoul. Kaupunki on mahdollista hahmottaa nopeammin, sillä viisi metrolinjaa on paljon vähemmän kuin viisitoista. Kuitenkin siellä voi yhtälailla nauttia suurkaupungin ilmasta ja pilven piirtäjistä, mutta sen lisäksi siellä on meri ja rannat.

Me tiedettiin jo etukäteen, että majoituspaikan saaminen voi loman takia olla tiukassa. Oltiin henkisesti varauduttu nukkumaan halvoista halvimmassa Minbakissa, mikä tarkottaa lämmitettyä lattiaa ja jaettuja suihkutiloja yhdessä kymmenien, emminä tiiä, ehkä satojen matkailijoiden kanssa, mutta sekin oli täynnä. Onneksi kiva nainen tourist informationissa järkkäs meille kämpän, eikä ihan minkä tahansa kämpän, vaan kahdennenkymmennennen kerroksen luksusasunnon: 4 huonetta ja keittiö, kaksi kylppäriä ja merinäköala. Kelepas, ja uskon jälleen ihmeisiin!

Vietimme aikamme Busanissa yllättäen enimmäkseen syöden ja juoden. Lähtöaamuna istuttiin tunteroinen rannalla, vihdoinkin, joten kaikki loman tavoitteet tulivat lopulta täytetyiksi.

Ja sitten vierähtikin taas yksi opiskeluntäyteinen viikko. Näin ne vaan menee, eikä välissä ehi edes kissaa sanoa, saati sitten blogiin kirjoittaa. Tämän viikonlopun ohjelmassa on joko Korean suurin musiikkifestivaali Global Gathering tai Fireworks-festivaali. Musiikista ja massahysteriasta pitäisi maksaa aika paljon, ilotulitukset näkis ilmaseksi... En oo vielä päättänyt mitä teen, mutta siitä lisää varmaankin sitten ensi kerralla.

Hyvvää viikonloppua!